Siirry suoraan sisältöön
Tyttö Tekniikan museossa

Kummituksen keksintökoje tuottaa oivalluksia ja ihmettelemisen iloa lapsille

Tekniikan museon Kummituksen keksintökoje -näyttely tehtiin erityisesti pienille museokävijöille, tarkoituksenamme oli innostaa tutkimaan ja oivaltamaan. Kyseessä on ensimmäinen Tekniikan museon pysyvä näyttely, jonka kohderyhmä on lapset! Kokonaisuus on monella tapaa poikkeuksellinen: tyypillisestä tekniikan alan näyttelystä sen erottavat kohderyhmä, toteutustapa ja pedagogisen taustatyön määrä.

Ensisijaisesti 5-9-vuotiaille suunnattu näyttely suunniteltiin vahvistamaan lasten omaa luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä sekä kannustamaan lapsia tutkimaan ja kokeilemaan. Halusimme tehdä näyttelyn, joka innostaa pohtimaan tekniikan olemusta, ilmiöitä ja muutosta. Tarkoituksena on kannustaa lapsia luovaan ajatteluun ja luoda valmiuksia käsitteelliselle ja tieteelliselle ajattelulle sekä herättää museouteliaisuutta.

Tähän ajatteluun linkittyy vahvasti myös tiedekeskusverkoston työ tiedepääoman käsitteen ympärillä, Kummituksen keksintökoje on yksi tapa kerryttää tiedepääomaa ja tehdä tekniikkaa helposti lähestyttäväksi ja innostavaksi aiheeksi. Näyttelyssä lapset oppivat leikin varjolla myös tieteellisen tutkimisen menetelmiä: muun muassa esineiden luokittelua ominaisuuksien mukaan (vedenpitävyys, vipurakenne, heijastavuus) ja tutkimista erilaisin välinein.

Näyttelyssä museon kummitus kutsuu lapset tarkastelemaan teknisiä laitteita; miettimään, mikä on uutta ja mikä vanhaa; tutustumaan keksijöihin ja keksintöihin ja lopuksi käynnistämään kummituksen kummallisen kojeen. Lapset voivat myös jättää oman jälkensä näyttelyyn askartelemalla oman keksintönsä ja asettamalla sen esille.

Näyttelyn taustalla on poikkeuksellisen laaja pedagoginen taustatyö ja tutkimus. Näyttely pohjautuu Tekniikan tarinamatolla -toimintamalliin, joka syntyi Tekniikan museossa osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Pienten paja -kehityshanketta vuosina 2012-2015. Hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Professori Kristiina Kumpulaisen johtaman esi- ja alkuopetuksen tutkimusryhmän (nyk. Playful Learning Center) kanssa ikäryhmälle suunnattuja teknologiakasvatuksen menetelmiä ja tiloja museoympäristössä.

Monissa lapsille suunnatuissa tekniikan alan näyttelyissä esitellään yksittäisiä ilmiöitä ilman kontekstia tai vaihtoehtoisesti ilman aitoja kokoelmaesineitä. Me halusimme tuoda näyttelyyn aitoja esineitä Tekniikan museon kokoelmista, jotka innostaisivat lapsia ihmettelemään, tutkimaan ja arvailemaan niiden käyttötarkoituksia. Teknologiakasvatus varhaiskasvatusikäisille museoympäristössä ei sekään ole kaikkein tavanomaisin yhtälö. Siksi hanke on vaatinut runsaasti taustatyötä ja menetelmien kehittämistä ja testaamista jo kauan ennen kuin itse näyttelyä päästiin suunnittelemaan.

Näyttelyrakenteissa on huomioitu sekä kestävyys että mittasuhteet lasten näkökulmasta. Tasot ja vitriinit ovat lasten korkeudella ja parhaat katselukulmat matalalla. Yksi erityinen piirre näyttelyssä on tekstien vähäisyys. Kun kohderyhmästä suuri osa ei vielä osaa lukea, ei näyttelyn käytettävyys voi levätä tekstien varassa. Tekstittömyydellä halutaan myös ohjata näyttelyn käyttötapaa “normaalista” poikkeavaan suuntaan: katsomaan, tutkimaan, kokeilemaan, oivaltamaan ja leikkimään.

Hienointa on ollut nähdä, että lapset ovat ottaneet näyttelyn omakseen, siitä silminnähden nautitaan! Näyttelystä kuuluu naurua ja riemunkiljahduksia. Siellä syntyy mainioita keskusteluja lasten ja aikuisten sekä päiväkoti- tai luokkakavereiden kesken. Näyttelyn teemat ja esineistö innostavat keskusteluun, jossa sekä lapsi että aikuinen oppivat toisiltaan jotain.

Näyttely avautui vuoden 2019 lopulla ja ehti olla avoinna vain pari kuukautta ennen kuin pandemia sulki museot. Silti ensimmäiset kuukaudet olivat kävijämäärältään yhdet Tekniikan museon historian parhaimmat. Sen jälkeen näyttelyssä on valitettavasti eletty enemmän tai vähemmän poikkeusaikaa, esimerkiksi osa toiminnallisista kohteista jouduttiin pandemian takia poistamaan kokonaan käytöstä. Nyt odotamme ja toivomme lapsiperheiden ja päiväkoti- ja kouluryhmien palaavan museoon ja ottavan näyttelyn omakseen. Onneksi vaikuttaa siltä, että näyttely ja museon lapsille suunnatut sisällöt kiinnostavat edelleen, siitä kertoo lastentapahtumamme 30.10.2021, jolloin museossa vieraili reilu 600 kävijää.

Saara Klemetti

Kirjoittaja on kumppanuuspäällikkö Tekniikan museossa