Tehtävämme
Suomen tiedekeskukset ry kerryttää valtakunnallisine verkostoineen ymmärrystä siitä, kuinka tieteen periaatteita, työkaluja ja sisältöjä avataan houkuttelevasti ja yhdenvertaisesti. Muodostamme samalla uudenlaisia toimintamalleja kehittävän ja kokeilevan tutkimusyhteisön, johon kaikilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua.
Verkostomme toimii tasa-arvoisena ja luovana yhteisönä, joka toteuttaa tarkoitustaan tiedeperustaisesti – sekä tieteen että koko elonkirjon moninaisuutta kunnioittaen. Keskeisenä työkaluna hyödynnettävä tiedepääoman käsite auttaa tunnistamaan ja tavoittamaan ihmisryhmiä, joilla on riski jäädä osattomiksi ja ulkopuolisiksi tieteen maailmoista.
Tavoitteenamme on tiedeosallisuuden edistäminen, jotta kaikilla olisi mahdollisimman avoin pääsy tieteen ja tutkimustiedon äärelle – kulttuurisesta tai kielellisestä taustasta, sosioekonomisesta asemasta tai yksilöllisistä rajoitteista riippumatta.