19.09.2024
Blogi

Uusia yleisöjä, uusia yhteisöjä

Tiedekeskusten ja -museoiden yleisötyö on ymmärrettävissä kohtaamisten järjestämisenä. Etenkin, kun tavoitteena on kehittää yhdenvertaisuutta edistävää ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkivää mukaanottavaa tiedekeskustyötä. Oleellista on tällöin tunnistaa ja tavoittaa ihmisryhmiä, joilla on riski jäädä osattomiksi ja ulkopuolisiksi tieteen maailmoista.

Lue lisää
19.08.2024
Blogi

Yhdenvertaisuuden edistäminen vauhtiin

Tiedekeskuksissa ja -museoissa yhdenvertaisen ja moninäkökulmaisen osallisuuden tavoite koskee niin näyttelyitä, tapahtumia ja muita sisältöjä, sisältöjä tuottavaa työyhteisöä ja työkulttuuria kuin sisältöjä kokevia kävijöitäkin. Moninaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä puhutteleva tiedeviestintä ja -kasvatus edellyttää siksi jatkuvaa vuorovaikutusta ja dialogia tiedekeskustyön tekijöiden ja kokijoiden välillä.

Lue lisää
11.06.2024
Blogi

Mukaanottamisen kehä

Tieteen viesti voi herättää ulkopuolisuuden tunteita. Tiede voi tuntua liian etäiseltä, vaikealta tai siltä, että tiede ei yksinkertaisesti ole “minua varten”. Ihmisten tiedeosallisuuden edessä on siis monenlaisia esteitä. Ne voivat liittyä ikään, koulutustasoon, taloudelliseen asemaan, asuinpaikkaan, liikuntarajoitteisiin, kielitaitoon, kulttuuritaustaan tai näiden yhdistelmään.

Lue lisää
03.09.2021
Blogi

Monikäyttöinen tiedekeskus

Tiedekeskukset ovat paikkoja, missä tiedettä popularisoidaan eli tehdään kansantajuisesti ymmärrettäväksi. Pääkeinona tähän ovat yleensä toiminnalliset teemanäyttelyt. Niiden suunnittelussa ja toteutuksessa pyritään huomioimaan eri käyttäjäryhmät, vaikka toki välillä on näyttelyitä, jotka sopivat paremmin esimerkiksi aikuis- tai lapsikävijöille.

Lue lisää