Siirry suoraan sisältöön

Lukuintoa ja tiedeoivalluksia koululaisille

13.1.2026

Suomen tiedekeskukset ry ja Heureka toteuttivat vuosina 2024 ja 2025 Tietokirjafanit-hankkeen, jossa järjestettiin tietokirjailijoiden vierailuja sekä niihin liittyviä työpajoja kirjastoissa, kouluissa ja verkostoon kuuluvissa tiedekeskuksissa. Tavoitteena oli tukea lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukuharrastusta sekä vahvistaa luotettavan tiedon tunnistamisen valmiuksia. Hankkeeseen osallistuivat Heurekan lisäksi Arktikum, Sodan ja rauhan keskus Muisti ja Avaruuspuisto Väisälä. Mukana oli myös Lukukeskus, Suomen tietokirjailijat ry ja Suomen Kirjastoseura. Tapahtumapaikkoina oli tiedekeskusten lisäksi kirjastoja eri puolilla Suomea. Hanketta rahoitti Alfred Kordelinin säätiö.

Tietokirjafanit-hanke tuki lukutaitotyötä ja toi ansiokkaasti esiin tietokirjat osana oppimisympäristöä tiedekeskusten lisäksi kirjastoissa, kouluissa ja muissa oppimisen paikoissa. Hankkeeseen osallistuneet kumppanit kehuivat vierailuja ja työpajoja hyödyllisiksi, erityisesti niiden toiminnallisuutta kiiteltiin. Esimerkiksi tapahtumiin koululaisryhmien kanssa osallistuneet opettajat kertoivat vierailujen olevan poikkeuksellisia ja tarpeellisia ja toivoivat, että sellaisiin olisi mahdollisuuksia enemmänkin. Kaikki saivat hankkeen kautta useita käytännönläheisiä ja toimivia materiaaleja, vinkkejä ja toimintatapoja lasten lukuharrastuksen vahvistamiseen. Työpajat myös tarjosivat kaivattua mediakasvatussisältöä ja antoivat mahdollisuuden koululaisten omaan luovaan panokseen toiminnallisella tavalla: esimerkiksi koululaisten pieniä omia kirjoja syntyi hankkeen aikana tuhansia mitä erikoisimmista aiheista, ja samalla koululaiset saivat runsaasti eväitä luotettavan tiedon tunnistamiseen.

Hanke toteutui yli odotusten. Kirjailijavierailuja järjestettiin 61, kirjailijoiden työpajoja 56 ja Tee oma tietokirja -työpajoja 91 kappaletta. Kävijöitä vierailuilla oli yli 3700, kun tavoitteena oli vähintään 2700. Hankkeessa tehtiin myös materiaalipaketteja opettajille, lukuvinkkilistoja, tietokirjailijavideoita ja muita hyödyllisiä tukimateriaaleja, jotka ovat vapaasti kenen tahansa käytettävissä myös jatkossa. Ne ovat hyödyllisiä esimerkiksi koululaisvierailujen ja työpajojen järjestämisessä. Muun muassa Tee oma tietokirja -työpaja on helposti toteutettavissa monenlaisissa oppimisympäristöissä lasten ja nuorten kanssa.

Tutustu materiaaleihin ja katso lisätietoa Heurekan sivuilta:
https://www.heureka.fi/pages/tietokirjafanit-2024-2025